Milloin taloyhtiön salaojat alkavat olla riski?

Taloyhtiön salaojat alkavat muodostaa tavallista suuremman kosteusriskin silloin, kun järjestelmän ikä, toteutustapa, huollettavuus tai havaitut puutteet eivät enää anna riittävää varmuutta rakennuspohjan kuivatuksen toimivuudesta.

Pelkkä rakennusvuosi ei ratkaise asiaa. Vanhakin salaojajärjestelmä voi edelleen johtaa vettä, eikä uudempi järjestelmä ole automaattisesti toimiva. Riski kasvaa erityisesti silloin, kun järjestelmä on teknisen käyttöikänsä loppupuolella, tarkastuskaivoja ei ole, salaojien korkeusasema on epäselvä tai rakennuksen vierustalla esiintyy jatkuvaa kosteusrasitusta.

Salaojien kuntoa ei pitäisi arvioida vasta siinä vaiheessa, kun kellarin seinästä irtoaa maali tai alapohjassa todetaan kosteusvaurio. Silloin kuivatusjärjestelmän puute on voinut rasittaa rakenteita jo pitkään.

Mitä salaojien muodostama riski tarkoittaa?

Salaojien riski ei ole sama asia kuin todettu kosteusvaurio.

Riskillä tarkoitetaan tilannetta, jossa järjestelmän kyky pitää pohjaveden pinta ja maaperässä liikkuva vesi riittävän etäällä perustuksista on heikentynyt tai sen toimivuudesta ei ole luotettavaa tietoa.

Riskiä voivat lisätä esimerkiksi:

• salaojien korkea ikä
• tuntematon toteutustapa
• liian korkealle asennetut putket
• puutteelliset putkikaadot
• liettyneet, painuneet tai rikkoutuneet putket
• tarkastuskaivojen puuttuminen
• maan alle jääneet kaivojen kannet
• puutteellinen purkureitti
• perusvesikaivon tai pumppaamon toimintahäiriö
• sadevesien johtaminen salaojiin
• vettä pidättävä vierustäyttö
• rakennukseen päin viettävät maanpinnat
• puutteellinen perustusten vedeneristys.

Varsinainen vaurio syntyy vasta, jos perustuksiin, kellarin seiniin, alapohjaan tai muihin kosteudelle herkkiin materiaaleihin kohdistuu haitallinen kosteusrasitus riittävän pitkään.

Mikä salaojien tehtävä on?

Salaojien tarkoitus ei ole tehdä perustuksista täysin kuivia eikä poistaa kaikkea maaperässä olevaa kosteutta.

Ympäristöministeriön asetuksen mukaan rakennuspohjan salaojitus suunnitellaan katkaisemaan veden kapillaarivirtausta, pitämään pohjaveden pinta riittävällä etäisyydellä alapohjasta sekä johtamaan perustusten kuivatusvedet pois rakennuksen viereltä ja alta. Rakennuspohja voidaan jättää salaojittamatta vain, jos maaperän vedenläpäisevyys ja pohjaveden korkeus eivät aiheuta haittaa rakennuksen kosteustekniselle toimivuudelle. Ympäristöministeriön asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta.

Toimiva rakennuspohjan kuivatus muodostuu useasta osasta:

• salaojaputkista
• putkia ympäröivästä salaojituskerroksesta
• rakennuksen alapuolisesta kapillaarikatkosta
• tarkastus- ja kokoojakaivoista
• hallitusta purkureitistä
• mahdollisesta pumppaamosta
• perustusten kosteuden- tai vedeneristyksestä
• sadevesijärjestelmästä
• rakennuksesta poispäin viettävistä maanpinnoista.

Pelkkä avoin salaojaputki ei siis osoita koko kuivatusjärjestelmää toimivaksi.

Milloin salaojien ikä alkaa kasvattaa riskiä?

RT 103765 -ohjekortissa salaojajärjestelmän arvioitu tekninen käyttöikä esitetään olosuhteista riippuvana vaihteluvälinä.

Vuosina 1950–2000 rakennetuilla järjestelmillä arvio on tyypillisesti noin 30–50 vuotta. RakMK C2/1998:n mukaisesti toteutetuilla järjestelmillä vastaava arvio on noin 40–60 vuotta. Keskimääräisinä arvioina voidaan siten käyttää noin 40 ja 50 vuotta.

Tekninen käyttöikä ei ole takuu eikä automaattinen uusimisajankohta. Se on arvio ajasta, jonka järjestelmä tavallisesti täyttää sille asetetut toiminnalliset vaatimukset tietyissä olosuhteissa.

Todelliseen käyttöikään vaikuttavat muun muassa:

• putkimateriaali ja putkien rakenne
• asennussyvyys ja korkeusasema
• putkikaadot
• maaperän painuminen
• ympärystäytön vedenläpäisevyys
• hienoaineksen kulkeutuminen putkistoon
• puiden ja pensaiden juuret
• tarkastuskaivojen olemassaolo
• järjestelmän huoltaminen
• purkureitin toimivuus
• pohjaveden korkeus
• rakennuksen ympäristön kosteusrasitus.

Jos järjestelmää ei voida tarkastaa tai huoltaa, sen jäljellä olevasta käyttöiästä on vaikea tehdä luotettavaa arviota.

Miten rakennusajankohta vaikuttaa salaojien riskiin?

Rakennusajankohta antaa viitteitä siitä, millainen kuivatusjärjestelmä rakennuksessa saattaa olla. Järjestelmä on kuitenkin voitu uusia, täydentää tai muuttaa rakennuksen elinkaaren aikana.

Ennen 1950–1960-lukuja rakennetut taloyhtiöt

Vanhoissa rakennuksissa salaojia ei välttämättä ole lainkaan. Toisaalta järjestelmä on voitu toteuttaa esimerkiksi:

• tiilisillä tai keraamisilla salaojaputkilla
• betoniputkilla
• avoimilla kivisalaojilla
• vain osalle rakennusta
• myöhemmin lisättynä järjestelmänä.

Salaojien puuttuminen ei yksin osoita rakennusta vaurioituneeksi. Kuivatus on voinut toimia maaperän hyvän vedenläpäisevyyden, rakennuksen korkean sijainnin ja rakenteiden kuivumiskyvyn ansiosta.

Riski kasvaa, jos rakennuksessa on kellari tai maanvastaisia seiniä, maaperä pidättää vettä, pohjaveden pinta on korkea tai maanpinnat viettävät rakennukseen päin.

1960–1990-luvuilla rakennetut taloyhtiöt

Tämän aikakauden järjestelmissä esiintyy suuria toteutustapaeroja. Tyypillisiä epävarmuuksia ovat:

• salaojien liian korkea sijainti
• puutteelliset tai painuneet kaadot
• hienoaineksen sekoittuminen salaojasoraan
• tarkastuskaivojen puuttuminen
• vanhat betoniset tai ohuet muoviset putket
• salaoja- ja sadevesien yhdistäminen
• sokkelin puutteellinen kosteudeneristys
• saviset tai silttiset vierustäytöt
• maanpintojen myöhempi kohoaminen.

Tämän ikäiset alkuperäiset salaojat ovat useimmiten jo teknisen käyttöikänsä loppupuolella tai sen ylittäneitä. Se ei yksin tarkoita pakollista uusimista, mutta tutkimatta jättäminen ei ole enää perusteltua.

Vuoden 1999 jälkeen rakennetut taloyhtiöt

Vuoden 1998 C2-määräykset tulivat voimaan vuoden 1999 alussa ja täsmensivät rakennuspohjan kuivatusta, salaojituskerroksia, putkien korkeusasemaa sekä järjestelmän tarkastettavuutta.

Uudemmassakin järjestelmässä voi silti olla puutteita, kuten:

• väärä korkeusasema
• riittämätön putkikaato
• rakennusaikainen maa-aines putkissa
• painunut tai vaurioitunut putki
• puutteellinen salaojituskerros
• maan alle jääneet tarkastuskaivot
• tukkeutunut purkuputki
• väärin toteutettu pumppaamo
• sadevesien virheellinen liitos.

Rakentamisajankohta kertoo siitä, millaisia vaatimuksia toteutukseen on kohdistunut. Se ei todista yksittäistä järjestelmää toimivaksi.

Miksi sadevesiä ei pidä johtaa salaojiin?

Salaojat ja sadevesijärjestelmä palvelevat eri tarkoituksia.

Salaojat keräävät maaperässä liikkuvaa vettä ja kuivattavat rakennuspohjaa. Sadevesijärjestelmä vastaanottaa katolta ja päällystetyiltä alueilta nopeasti kertyviä huomattavasti suurempia vesimääriä.

Jos kattovedet johdetaan salaojiin, rankkasateen aikainen virtaama voi:

• ylittää putkiston kapasiteetin
• nostaa vedenpintaa salaojissa
• padottaa vettä perustusten ympärille
• kuljettaa lietettä järjestelmään
• hidastaa rakennuspohjan kuivumista
• johtaa vettä salaojaputkista takaisin maaperään.

Salaojat voivat tällöin toimia kuivatusjärjestelmän sijasta perustusten ympäristöä kastelevana järjestelmänä.

FISEn virhekortin mukaan sadevesiä ei saa johtaa salaojiin, koska salaojajärjestelmä voi rankkasateen yhteydessä johtaa siihen kertynyttä vettä perustuksiin. FISE: Puutteellinen salaojitus.

Mitkä merkit voivat viitata salaojaongelmaan?

Vesi kerääntyy rakennuksen vierelle

Rakennukseen päin viettävät maanpinnat, painanteet ja puutteelliset sadevesien johtamisratkaisut kasvattavat perustusten kosteusrasitusta riippumatta salaojien kunnosta.

Erityisesti pitää tarkastella:

• syöksytorvien purkupaikkoja
• asfaltti- ja kiveysalueiden kallistuksia
• istutusalueita sokkelin vieressä
• lumen kasauspaikkoja
• rinteestä rakennusta kohti virtaavia vesiä
• maanpinnan myöhempää kohoamista.

Kellarin seinissä näkyy kosteusjälkiä

Mahdollisia havaintoja ovat:

• maalin tai pinnoitteen hilseily
• kalkki- ja suolakertymät
• kosteat tai tummentuneet alueet
• tasoitteen vaurioituminen
• tunkkainen tai maakellarimainen haju
• paikallinen mikrobikasvu kosteudelle herkissä materiaaleissa.

Havaintojen syy ei välttämättä ole pelkästään salaojissa. Taustalla voi olla myös puutteellinen vedeneristys, halkeama, pintavesi, putkivuoto tai sisäpuolinen kosteuden tiivistyminen.

Alapohjan kosteusolosuhteet ovat poikkeavat

Ryömintätilassa tai maanvastaisessa alapohjassa voidaan havaita:

• pitkäaikaisesti korkeita kosteusolosuhteita
• seisovaa vettä
• kosteusjälkiä
• lahovaurioita
• mikrobiperäistä hajua
• maaperästä tulevia epäpuhtauksia
• materiaalien vaurioitumista.

Ryömintätilan korkea RH% kesällä ei kuitenkaan yksin osoita salaojien toimintahäiriötä. Arvioinnissa pitää huomioida ulkoilman olosuhteet, tuuletus, maapohjan kosteustuotto ja alapohjan lämpötila.

Salaojakaivoissa vedenpinta on poikkeavan korkealla

Jos vedenpinta nousee salaojaputkien virtausaukon yläpuolelle, järjestelmässä voi olla:

• tukos
• puutteellinen kaato
• padottava purkureitti
• täyttynyt perusvesikaivo
• pumppaamon häiriö
• jäätynyt purkuputki
• sadevesien aiheuttama ylikuormitus.

Vedenpinnan hetkellinen vaihtelu ei vielä osoita vauriota. Havainto pitää suhteuttaa sääolosuhteisiin, pohjaveden tasoon ja järjestelmän rakenteeseen.

Järjestelmää ei voida tarkastaa

Jos tarkastuskaivoja ei ole tai niiden sijaintia ei tunneta, salaojien kuvaaminen, huuhtelu ja korkeuksien tarkastaminen voivat olla käytännössä mahdottomia.

Tällöin ongelma ei ole vain huollon puute. Taloyhtiöllä ei myöskään ole luotettavaa tietoa yhden rakennuksen tärkeimmän kosteudenhallintajärjestelmän toiminnasta.

Käytännön esimerkki vanhasta rivitaloyhtiöstä

Tarkastellaan vuonna 1974 rakennettua rivitaloyhtiötä, jonka salaojien uusimisesta ei ole asiakirjoja. Rakennusten vierustalla on osittain asfalttia ja osittain istutusalueita. Tarkastuskaivoja ei ole näkyvissä, mutta kellaritiloissa ei myöskään ole selviä kosteusvaurioita.

Pelkkä järjestelmän ikä ei osoita salaojia toimimattomiksi. Toisaalta yli 50 vuotta vanha, huoltamaton ja rakenteeltaan tuntematon järjestelmä on jo selvä tekninen riski.

Jos lisäksi havaitaan:

• rakennukseen päin viettäviä maanpintoja
• syöksytorvien purkautuminen sokkelin viereen
• paikallista pinnoitteen irtoamista kellarissa
• poikkeavia kosteusolosuhteita alapohjassa
• puutteellinen tai tuntematon purkureitti,

tutkimisen tarve vahvistuu olennaisesti.

Oikea johtopäätös ei ole automaattisesti salaojaremontti. Ensin pitää selvittää järjestelmän olemassaolo, rakenne, korkeusasema, purkureitti ja todellinen toiminta. Vasta tämän jälkeen voidaan arvioida, riittääkö huolto, tarvitaanko paikallisia korjauksia vai onko kokonaisuus uusittava.

Miten salaojien kunto tutkitaan?

Tutkimuksen laajuus määräytyy rakennuksen, järjestelmän iän, asiakirjojen ja havaittujen ongelmien perusteella.

Selvitys voi sisältää esimerkiksi:

• alkuperäisten piirustusten ja korjausasiakirjojen tarkastamisen
• tarkastus- ja perusvesikaivojen paikantamisen
• kaivojen rakenteen ja lietepesien tarkastamisen
• vedenpintojen ja virtaussuuntien arvioinnin
• salaojien huuhtelun
• putkiston kuvauksen
• putkien korkeusasemien mittaamisen
• kaatojen ja painumien arvioinnin
• purkureitin tai pumppaamon tarkastamisen
• sadevesijärjestelmän liitosten selvittämisen
• maanpintojen kallistusten tarkastamisen
• kellari-, sokkeli- ja alapohjarakenteiden tutkimisen
• rakennekosteusmittauksia
• koekuoppia ja vierustäyttöjen tutkimista.

Salaojakuvaus antaa tietoa putken sisäpuolisesta kunnosta. Se ei yksin kerro, sijaitseeko putki oikealla korkeudella tai toimiiko sitä ympäröivä salaojituskerros.

Mitä salaojakuvauksella voidaan ja ei voida todeta?

Kuvauksella voidaan havaita esimerkiksi:

• lietettä ja muuta maa-ainesta
• juurten tunkeutumista
• painumia ja notkoja
• rikkoutuneita tai muodonmuutoksia saaneita putkia
• putkiliitosten puutteita
• seisovaa vettä
• putkeen tehtyjä virheellisiä liittymiä
• paikallisia tukoksia.

Pelkkä kuvaus ei kuitenkaan yleensä osoita:

• putken tarkkaa korkeusasemaa suhteessa anturaan
• salaojituskerroksen laatua ja jatkuvuutta
• suodatinkankaan sijaintia tai toimivuutta
• perustusten vedeneristyksen kuntoa
• maaperän vedenläpäisevyyttä
• pohjaveden korkeutta eri vuodenaikoina
• järjestelmän kapasiteettia rankkasateella
• rakenteiden mahdollista kosteusvauriota.

Myöskään kuiva putki ei automaattisesti tarkoita toimivaa salaojaa. Vesi ei välttämättä pääse putkeen, jos sitä ympäröivä maa-aines on liian hienoa tai salaojituskerros on puutteellinen.

Vastaavasti putkessa oleva vesi ei yksin osoita järjestelmää toimimattomaksi. Olennaista on veden määrä, virtaus, putkikaadot, purkureitin toiminta sekä vedenpinnan korkeus suhteessa perustuksiin.

Miten havaittuun riskiin kannattaa reagoida?

Huoltoa vaativa tilanne

Huolto voi olla riittävä, jos järjestelmä on rakenteeltaan asianmukainen ja siinä havaitaan lähinnä liettymistä tai huollon puutteita.

Toimenpiteitä voivat olla:

• kaivojen tyhjentäminen
• salaojien huuhtelu
• putkiston kuvaaminen
• kaivonkansien korottaminen maanpinnan tasolle
• pumppaamon huolto
• purkureitin puhdistaminen
• syöksytorvien ja sadevesikaivojen puhdistaminen.

Huuhtelu ei korjaa väärää korkeusasemaa, painunutta putkea tai puutteellista ympärystäyttöä.

Tarkempaa tutkimusta vaativa tilanne

Tutkiminen on perusteltua, kun:

• alkuperäiset salaojat lähestyvät teknisen käyttöikänsä loppua
• järjestelmän rakennetta ei tunneta
• tarkastuskaivoja ei löydy
• putkia ei voida kuvata
• vedenpinta nousee kaivoissa
• kellarissa tai alapohjassa esiintyy kosteuspoikkeamia
• sadevesien johtaminen on epäselvää
• maanpinnat viettävät rakennukseen päin
• yhtiö valmistautuu piha-, julkisivu- tai perustusten korjaukseen.

Tutkimukset kannattaa tehdä ennen hankepäätöstä, jotta korjauslaajuus ei perustu pelkkään ikään tai urakoitsijan yleisluonteiseen arviokäyntiin.

Korjaamista vaativa tilanne

Salaojajärjestelmän uusiminen on yleensä perusteltua, jos todetaan esimerkiksi:

• väärä korkeusasema
• laajoja painumia tai putkirikkoja
• toimimaton purkureitti
• puutteellinen salaojituskerros
• järjestelmän jatkuva padottuminen
• salaoja- ja sadevesien virheellinen yhteenkytkentä
• laaja huollon ulottumattomissa oleva järjestelmä
• perustuksiin kohdistuva haitallinen kosteusrasitus
• vaurioita maanvastaisissa rakenteissa.

Korjaus pitää toteuttaa kohteeseen laaditun suunnitelman perusteella. Pelkkä putkien vaihtaminen ei ole riittävä ratkaisu, jos vierustäytöt, perustusten vedeneristys, sadevesijärjestelmä tai pihan kallistukset jäävät puutteellisiksi.

Salaojaremontti ei ole vain putkien vaihtamista

Onnistuneessa salaojaremontissa tarkastellaan koko rakennuspohjan kosteudenhallintaa.

Hankkeeseen voi sisältyä:

• vanhojen salaojien purkaminen tai käytöstä poistaminen
• uusien putkien asentaminen oikeaan korkoon ja kaatoon
• salaojituskerrosten uusiminen
• tarkastus- ja perusvesikaivojen asentaminen
• purkureitin tai pumppaamon rakentaminen
• perustusten ja maanvastaisten seinien tarkastus
• halkeamien ja vaurioiden korjaaminen
• perustusten kosteuden- tai vedeneristyksen uusiminen
• lämmöneristyksen parantaminen
• sadevesijärjestelmän erottaminen salaojista
• maanpintojen muotoilu
• routasuojauksen uusiminen tarvittavilta osin
• rakenteiden kuivumisen ja sisäpuolisten vaurioiden arviointi.

Kaikkia näitä toimenpiteitä ei tarvita jokaisessa kohteessa. Korjauslaajuus määräytyy olemassa olevien rakenteiden ja todettujen puutteiden perusteella.

FISE-tapaus: puutteellinen salaojitus kasteli perustuksia

FISEn virhekortissa Puutteellinen salaojitus käsitellään järjestelmää, jossa rakennuspohjan kuivatus ei toiminut tarkoitetulla tavalla.

Virhekortissa korostetaan erityisesti, että:

• salaojaputkien pitää yleensä sijaita anturan alapinnan alapuolella
• salaojituskerroksen pitää muodostaa toimiva yhteys putkistoon
• järjestelmässä tarvitaan tarkastus- ja kokoojakaivoja
• putkissa pitää olla riittävät kaadot
• sadevesiä ei saa johtaa salaojiin
• puutteellinen järjestelmä tulee korjata asiantuntijan laatiman suunnitelman mukaisesti.

Tapauksesta voidaan tehdä olennainen johtopäätös: näkyvä ja avoin salaojaputki ei vielä tee rakennuspohjan kuivatuksesta toimivaa. Putken sijainti, ympärystäyttö, kaadot, tarkastettavuus ja veden hallittu poistuminen ratkaisevat järjestelmän todellisen toiminnan.

Tavallisimmat tulkintavirheet

Vanhat salaojat pitää aina uusia

Ei automaattisesti. Korkea ikä on peruste tutkia järjestelmä ja varautua korjaukseen, mutta lopullinen päätös tehdään kunnon, rakenteen ja kosteusrasituksen perusteella.

Jos järjestelmä on selvästi ylittänyt teknisen käyttöikänsä eikä sitä voida tutkia tai huoltaa, korjauksen lykkääminen perustuu kuitenkin enemmän oletukseen kuin tekniseen tietoon.

Kaivossa näkyvä vesi tarkoittaa, että salaojat toimivat

Ei välttämättä. Vesi voi virrata kaivoon vain osasta järjestelmää, ja muualla putket voivat olla tukossa, painuneita tai liian korkealla. Myös purkureitti voi padottaa vettä takaisin järjestelmään.

Kuiva salaojaputki todistaa järjestelmän olevan kunnossa

Ei todista. Kuivuus voi johtua siitä, ettei maaperässä juuri tarkastushetkellä ole vettä. Se voi myös tarkoittaa, ettei vesi pääse puutteellisen salaojituskerroksen läpi putkeen.

Huuhtelu korjaa salaojajärjestelmän

Huuhtelu voi poistaa lietettä ja palauttaa virtausta. Se ei korjaa painumia, rikkoutuneita putkia, väärää korkeusasemaa, puutteellista ympärystäyttöä tai toimimatonta purkureittiä.

Uudet salaojat ratkaisevat kaikki perustusten kosteusongelmat

Eivät ratkaise. Ongelma voi jatkua, jos maanpinnat viettävät rakennukseen päin, sadevedet purkautuvat sokkelille, perustusten vedeneristys on puutteellinen tai rakenteissa on jo korjattavia kosteusvaurioita.

Salaojaremontti voidaan suunnitella vasta kaivamisen aikana

Tämä on taloudellinen ja tekninen riski. Ilman riittäviä tutkimuksia, suunnitelmia ja selkeää urakkasisältöä tarjoukset eivät ole vertailukelpoisia ja lisätyöriski kasvaa.

Yhteenveto

Taloyhtiön salaojat alkavat muodostaa tavallista suuremman riskin, kun niiden ikä, toteutustapa, huollettavuus tai havaitut puutteet heikentävät varmuutta rakennuspohjan kuivatuksen toiminnasta.

Riskiä lisäävät erityisesti:

• teknisen käyttöiän lähestyminen tai ylittyminen
• tuntematon järjestelmä
• tarkastuskaivojen puuttuminen
• liian korkealla olevat tai painuneet putket
• puutteellinen purkureitti
• sadevesien johtaminen salaojiin
• rakennukseen päin viettävät maanpinnat
• kellari- tai alapohjarakenteiden kosteuspoikkeamat
• huollon ja tutkimusten puuttuminen.

Pelkkä ikä ei osoita salaojia toimimattomiksi. Yksittäinen kuvaus, kaivossa näkyvä vesi tai kuiva putki ei myöskään yksin todista järjestelmän kuntoa.

Luotettava arvio perustuu asiakirjojen, putkiston, kaivojen, korkeusasemien, purkureitin, ympäröivän maaperän ja rakennuksen kosteusteknisten havaintojen muodostamaan kokonaisuuteen.

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka kauan salaojat kestävät?

Vuosina 1950–2000 rakennettujen salaojajärjestelmien arvioitu tekninen käyttöikä on tyypillisesti noin 30–50 vuotta. RakMK C2/1998:n mukaisesti toteutettujen järjestelmien arvio on noin 40–60 vuotta. Todellinen käyttöikä riippuu toteutuksesta, maaperästä, kosteusrasituksesta ja huollosta.

Kuinka usein taloyhtiön salaojat pitäisi tarkastaa?

RT-ohjeissa salaojajärjestelmän tarkastusväliksi on esitetty kaksi vuotta ja kunnossapitojaksoksi viisi vuotta. Tämä ei tarkoita automaattista huuhtelua viiden vuoden välein, vaan huollon sisältö määräytyy havaittujen tarpeiden perusteella.

Voiko salaojien kunnon selvittää pelkällä kuvauksella?

Ei kokonaan. Kuvaus kertoo putken sisäpuolisesta kunnosta, mutta ei yleensä osoita putken korkeusasemaa, ympärystäytön laatua, perustusten vedeneristyksen kuntoa tai rakennuksen mahdollista kosteusvauriota.

Milloin salaojaremontti on ajankohtainen?

Remontti on ajankohtainen, kun tutkimuksissa todetaan järjestelmän laaja-alainen toimimattomuus, väärä korkeusasema, rikkoutuneita tai painuneita putkia, puutteellinen ympärystäyttö, toimimaton purkureitti tai rakennukselle haitallinen kosteusrasitus. Korjausta kannattaa myös valmistella ennakoivasti, jos järjestelmä on selvästi ylittänyt teknisen käyttöikänsä eikä sitä voida luotettavasti tutkia tai huoltaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

• Mitä rakenteissa tapahtuu vesivahingon jälkeen? – Miten vesi leviää betonissa ja muissa rakenteissa sekä miksi kosteus ei aina kuivu itsestään.
• Vesihöyryn diffuusio sekä μ- ja Sd-arvot – Miten vesihöyryn diffuusio eroaa kapillaarisesti tai veden virtauksena tapahtuvasta kosteuden siirtymisestä.
• Suhteellinen ja absoluuttinen kosteus rakennusfysiikassa – Miten RH%, lämpötila ja ilman kosteussisältö vaikuttavat rakenteiden kosteusolosuhteiden arviointiin.

Aiheeseen liittyvät ORDOL-palvelut

• Tutkimukset ja kartoitukset – Rakennuksen, perustusten ja alapohjan kosteusteknisen tilanteen sekä mahdollisten vaurioiden selvittäminen.
• Rakennuttajakonsultointi – Salaoja- ja perustusten korjaushankkeen valmistelu, tutkimusten koordinointi, työselosteet, kilpailutus ja hankkeen tekninen ohjaus.
• Rakennustöiden valvonta – Salaojituksen, perustusten vedeneristyksen, sadevesijärjestelmän, täyttöjen ja pihan rakennekerrosten työvaihevalvonta.

ORDOL alueellasi

• ORDOL Tampere – Rakennusten tutkimukset sekä salaoja- ja perustusten korjaushankkeiden asiantuntijapalvelut Tampereella ja Pirkanmaalla.
• ORDOL Lahti – Rakennuspohjan kosteustekniset tutkimukset ja korjaushankkeiden valvonta Lahdessa ja Päijät-Hämeessä.
• ORDOL Helsinki – Taloyhtiöiden tutkimus-, rakennuttamis- ja valvontapalvelut Helsingissä ja Uudellamaalla.

Lähteet ja tapausesimerkit

• RT 103765 Kiinteistön keskimääräiset tekniset käyttöiät ja kunnossapitojaksot – Rakennustekniikka, Rakennustieto 2025. Salaojajärjestelmien teknisiä käyttöikiä, tarkastusvälejä ja kunnossapitojaksoja käsittelevä ohjekortti.
• Ympäristöministeriön asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta 782/2017 – Rakennuspohjan salaojitusta, maanpinnan kuivatusratkaisuja ja rakenteiden kosteusteknistä toimivuutta koskevat vaatimukset.
• Ympäristöministeriön ohje rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta – Kosteusasetusta täydentävä ohje rakennuspohjan kuivatuksesta, salaojituksesta ja ulkopuolisen kosteuden hallinnasta.
• RakMK C2 Kosteus 1998 – Vuoden 1999 alussa voimaan tullut rakennuspohjan salaojitusta, tarkastuskaivoja ja salaojituskerroksia koskenut määräys- ja ohjekokonaisuus.
• FISE: Puutteellinen salaojitus – Tapausesimerkki salaojajärjestelmän puutteellisesta toteutuksesta ja hyvän rakentamistavan mukaisen järjestelmän keskeisistä vaatimuksista.

‍