Miksi vanhat talot kestivät kosteutta joskus paremmin kuin monet uudemmat rakennukset?

Vanhasta rakennuksesta saatetaan sanoa, että se on säilynyt hyväkuntoisena, koska talo ”hengittää”. Ilmaus ei ole rakennusfysikaalisesti täsmällinen, mutta sen taustalla on osittain oikea havainto.

Monet vanhat rakennukset olivat nykyisiin rakennuksiin verrattuna epätiiviitä, heikosti eristettyjä ja rakenteiltaan yksinkertaisia. Niissä käytettiin paljon massiivisia ja kosteutta tasaavia materiaaleja, ja rakenteet saattoivat kuivua useampaan suuntaan.

Tämä teki joistakin rakenteista suhteellisen hyvin kuivuvia ja yksittäisiä kosteusrasituksia sietäviä.

Vanhat talot eivät kuitenkaan olleet automaattisesti kosteusteknisesti parempia. Niissä esiintyi myös lahovaurioita, vuotavia kattoja, maaperän kosteutta, kylmiä pintoja, puutteellista ilmanvaihtoa ja sisäilmaongelmia. Osa vanhoista rakennuksista on säilynyt juuri siksi, että vakavasti vaurioituneet rakennukset on jo purettu tai korjattu.

Todellinen ero ei ole rakennuksen iässä, vaan rakenteen kosteusrasituksen ja kuivumiskyvyn välisessä tasapainossa.

Mitä ”hengittävä talo” oikeastaan tarkoittaa?

Rakennus ei hengitä kuten ihminen. Ilmanvaihtoa ei myöskään pitäisi järjestää hallitsemattomasti seinien, lattioiden tai yläpohjan vuotokohtien kautta.

Kun puhutaan hengittävästä rakennuksesta, tarkoitetaan tavallisesti yhtä tai useampaa seuraavista ominaisuuksista:

• materiaalit pystyvät sitomaan ja luovuttamaan kosteutta
• vesihöyry voi siirtyä materiaalikerrosten läpi
• rakenne pystyy kuivumaan yhteen tai useampaan suuntaan
• rakennus on ilmavuotava
• ilma vaihtuu painovoimaisesti
• rakenteissa ei ole kuivumista voimakkaasti estäviä kerroksia

Nämä ovat eri ilmiöitä, eikä niitä pidä sekoittaa keskenään.

Materiaalin kyky tasata kosteutta ei tarkoita samaa kuin ilmanvaihto. Vesihöyryn diffuusio ei ole sama asia kuin ilmavuoto. Rakenteen hyvä kuivumiskyky ei puolestaan tarkoita, että rakenne saisi kastua jatkuvasti.

Vanhat rakenteet olivat usein yksinkertaisia ja massiivisia

Monissa ennen sotia rakennetuissa taloissa ulkoseinä saattoi muodostua pääosin yhdestä massiivisesta materiaalista, kuten hirrestä tai tiilestä. Rakenteessa ei välttämättä ollut nykyisten seinien kaltaista erillistä lämmöneristettä, muovista höyrynsulkua, tuulensuojalevyä ja useita pintakerroksia.

Vanhoissa rakennuksissa käytettiin esimerkiksi:

• hirttä ja muuta massiivipuuta
• täystiiltä
• sahanpurua ja kutterinlastua
• paperia ja pahvia
• kalkki- ja savilaasteja
• puukuitupohjaisia materiaaleja
• lautaverhouksia
• öljy- ja kalkkimaaleja

Monet näistä materiaaleista pystyvät sitomaan ympäröivästä ilmasta kosteutta ja luovuttamaan sitä takaisin olosuhteiden muuttuessa. Tätä kutsutaan hygroskooppisuudeksi.

Massiivinen materiaali voi tasata lyhytaikaisia kosteusvaihteluita ilman, että kosteus keskittyy välittömästi ohuelle rajapinnalle. Tämä ei poista kosteusriskiä, mutta voi hidastaa olosuhteiden muuttumista vaurioitumiselle suotuisiksi.

Rakenne saattoi kuivua useampaan suuntaan

Vanhoissa rakenteissa ei yleensä ollut yhtä paljon tiiviitä muovi-, pinnoite- ja levymateriaalikerroksia kuin nykyisissä rakenteissa.

Jos rakenteeseen päätyi vähäinen määrä kosteutta, se saattoi kuivua:

• ulkoilmaan
• sisäilmaan
• tuuletustilaan
• materiaalien läpi
• liittymien ja rakojen kautta

Kuivuminen ei perustunut vain materiaalien läpi tapahtuvaan diffuusioon. Siihen vaikuttivat myös lämpötila, ilmanvaihto, ilmavirtaukset, tuuli, auringon säteily sekä rakenteen pintojen kosteudenläpäisevyys.

Modernissa kerroksellisessa rakenteessa kuivumissuunta voi olla rajatumpi. Jos kosteutta pääsee kahden tiiviin kerroksen väliin, sen poistuminen voi olla erittäin hidasta.

Tästä ei pidä päätellä, että kaikki tiiviit materiaalit olisivat huonoja. Vedeneristeitä, höyrynsulkuja ja muita tiiviitä kerroksia tarvitaan estämään kosteuden pääsy rakenteeseen. Ratkaisevaa on, että niiden sijainti, jatkuvuus ja liittyminen muihin rakenteisiin on suunniteltu oikein.

Rakennusten epätiiviys oli sekä etu että ongelma

Vanhat rakennukset olivat usein hyvin ilmavuotavia. Ilmaa pääsi kulkemaan esimerkiksi:

• hirsien ja lautojen liitoksista
• ikkunoiden ja ovien raoista
• lattian ja seinän liittymistä
• välipohjista
• savupiippujen ympäriltä
• yläpohjan ja ulkoseinän liittymistä

Ilmavuodot lisäsivät ilman vaihtumista ja saattoivat joissakin tilanteissa edistää kuivumista. Samalla ne aiheuttivat vetoa, lämpöhäviöitä, epätasaisia sisälämpötiloja ja suurta energiankulutusta.

Ilmavuoto ei kuitenkaan ole turvallinen tai hallittu kuivausmenetelmä.

Kun lämmin ja kostea sisäilma virtaa talvella rakenteen kylmiin osiin, ilman sisältämä kosteus voi tiivistyä tai nostaa materiaalien kosteuspitoisuutta. Ilmavuoto voi siten sekä kuivattaa että kastella rakennetta riippuen ilmavirtauksen suunnasta, lämpötiloista ja kosteudesta.

Lisäksi vuotoilma voi kuljettaa rakenteista sisäilmaan pölyä, kuituja, hajuja ja mikrobiperäisiä epäpuhtauksia.

Ilmavuotojen merkitystä käsitellään tarkemmin artikkelissa Miksi ilmanvuodot ovat rakennuksessa usein suurempi riski kuin pelkkä kosteuden diffuusio?.

Massiivipuu kestää lyhytaikaista kosteutta, mutta ei jatkuvaa kastumista

Paksu hirsi pystyy sitomaan ja luovuttamaan huomattavan määrän kosteutta. Sen kosteuspitoisuus muuttuu yleensä hitaammin kuin ohuen levyn tai pienen puurakenteen.

Massiivipuun etuja ovat:

• suuri kosteutta tasaava kapasiteetti
• yhtenäinen materiaalirakenne
• vähäinen määrä kosteudelle herkkiä liimasaumoja
• mahdollisuus kuivua pinnan kautta useaan suuntaan
• paikallisten vaurioiden suhteellisen hyvä havaittavuus ja korjattavuus

Tämä ei tee hirrestä tai muusta massiivipuusta kosteudenkestävää materiaalia.

Jos puun kosteuspitoisuus pysyy pitkään korkeana ja lämpötila mahdollistaa mikrobien toiminnan, myös massiivipuu voi homehtua tai lahota. Tyypillisiä vauriokohtia ovat alimmat hirret, ikkunoiden alapuoliset osat, nurkat, vuotavien vesikatteiden alapuoliset rakenteet ja maata vasten olevat puuosat.

Vanhan puurakenteen kestävyys perustuu siis ennen kaikkea kosteuden hallintaan ja kuivumiseen, ei puun kykyyn säilyä vaurioitumatta jatkuvasti märkänä.

Nykyiset materiaalit voivat olla herkempiä paikalliselle kosteudelle

Nykyaikaisissa rakennuksissa käytetään paljon pitkälle jalostettuja tuotteita ja kerroksellisia rakennejärjestelmiä, kuten:

• kipsi- ja puupohjaisia rakennuslevyjä
• mineraalivillaeristeitä
• liimattuja puutuotteita
• muovimattoja
• tasoitteita
• liimoja
• vedeneristeitä
• höyrynsulkuja
• tiiviitä maali- ja pinnoitejärjestelmiä

Nämä tuotteet eivät ole lähtökohtaisesti huonoja. Oikein suunniteltuina ja käytettyinä ne mahdollistavat lämpimät, energiatehokkaat ja hyvin hallitut rakennukset.

Osa materiaaleista voi kuitenkin vaurioitua tai menettää ominaisuuksiaan melko nopeasti, jos niihin kohdistuu pitkäaikaista kosteutta. Esimerkiksi puupohjainen levy voi turvota, kartonkipintainen levy mahdollistaa mikrobikasvun ja kostean betonin päälle asennettu liima- tai päällystejärjestelmä voi vaurioitua kemiallisesti.

Kerroksellisessa rakenteessa vaurio voi lisäksi jäädä piiloon pintojen taakse. Tällöin kosteuden lähde ja vaurion laajuus eivät välttämättä selviä ilman rakenneavauksia ja kohdennettuja mittauksia.

Vanhoissa rakennuksissa tuotettiin usein vähemmän kosteutta

Vanhojen rakennusten käyttö poikkesi nykyisestä.

Rakennuksissa saattoi olla:

• vähemmän peseytymisestä syntyvää kosteutta
• vähemmän sisätiloissa kuivattavaa pyykkiä
• vähemmän vesipisteitä
• pienempi henkilökuormitus
• harvemmin käytettäviä huoneita
• puulämmityksen aiheuttamaa voimakasta ilmanvaihtoa
• nykyistä matalampia tai epätasaisempia sisälämpötiloja

Tulisijojen käyttö ja lämmin savupiippu tehostivat painovoimaista ilmanvaihtoa. Samalla sisäilma saattoi talvella olla hyvin kuivaa.

Matalampi sisälämpötila ei kuitenkaan yksiselitteisesti parantanut rakennuksen kosteusteknistä toimintaa. Kylmemmät sisäpinnat voivat lisätä pintakondenssin ja homekasvun riskiä, jos sisäilman kosteus on korkea. Toisaalta vähäinen kosteudentuotto ja runsas ilmanvaihto saattoivat pitää sisäilman absoluuttisen kosteuden alhaisena.

Rakennuksen toiminta määräytyi näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta.

Osa vanhojen rakennusten kestävyydestä on valikoitumisharhaa

Kun nykyään tarkastellaan sata vuotta vanhaa hyväkuntoista rakennusta, tarkastellaan rakennusta, joka on jo selviytynyt poikkeuksellisen pitkään.

Kaikki saman aikakauden rakennukset eivät säilyneet.

Rakennuksia on vuosikymmenten aikana:

• purettu vaurioiden vuoksi
• korjattu perusteellisesti
• siirretty pois käytöstä
• palanut
• jäänyt ilman kunnossapitoa
• muutettu niin paljon, ettei alkuperäistä rakennetta enää ole

Jäljellä olevat vanhat rakennukset ovat usein niitä, jotka rakennettiin hyvälle paikalle, tehtiin laadukkaasti, pidettiin käytössä ja huollettiin säännöllisesti.

Siksi yksittäisen säilyneen hirsitalon vertaaminen koko nykyiseen rakennuskantaan voi antaa liian myönteisen kuvan vanhan rakentamisen kosteusteknisestä laadusta.

Miksi vanha talo voi vaurioitua vasta korjauksen jälkeen?

Vanha rakennus on voinut saavuttaa tietyn kosteustasapainon, vaikka sen energiankulutus, ilmatiiveys tai sisäolosuhteet eivät vastaisi nykyisiä vaatimuksia.

Rakennuksen toimintaa voidaan muuttaa merkittävästi esimerkiksi:

• lisäämällä lämmöneristystä
• asentamalla sisäpuolinen höyrynsulku
• vaihtamalla ikkunat tiiviimmiksi
• poistamalla tulisijoja käytöstä
• muuttamalla painovoimainen ilmanvaihto koneelliseksi
• muuttamalla rakennuksen painesuhteita
• asentamalla tiiviitä sisä- tai ulkopintoja
• nostamalla sisälämpötilaa
• muuttamalla tilojen käyttötarkoitusta
• lisäämällä pesu- ja märkätiloja

Jos vanha seinä eristetään sisäpuolelta, alkuperäinen seinärakenne jää aikaisempaa kylmemmäksi. Jos samalla ilmatiiveys jää puutteelliseksi, kostea sisäilma voi kulkeutua kylmään rakenteeseen.

Jos sisäänpäin kuivunut maanvastainen seinä tai lattia päällystetään tiiviillä ja kosteudelle herkällä materiaalilla, rakenteen aikaisempi kuivumissuunta voi sulkeutua. Seurauksena voi olla kosteuden kerääntyminen ja pintamateriaalien vaurioituminen.

Myös ikkunoiden vaihtaminen voi vähentää hallitsematonta korvausilmaa. Jos ilmanvaihtoa ei samalla järjestetä tarkoituksenmukaisesti, rakennuksen alipaine, sisäilman kosteus ja epäpuhtauksien kulkeutumisreitit voivat muuttua.

Ympäristöministeriön kosteusteknisen toimivuuden ohjeessa edellytetäänkin, että korjausta suunniteltaessa selvitetään rakennuksen alkuperäinen rakentamistapa ja rakenteiden kosteustekninen toiminta. Korjaus ei saa heikentää aikaisemmin toimineen rakenteen toimintaa.

Uusi rakennus voi olla kosteusteknisesti erittäin turvallinen

Moderni rakentaminen ei ole automaattisesti vanhaa rakentamista huonompaa.

Nykyinen rakennus voi olla:

• energiatehokas
• ilmatiivis
• vedoton
• tasalämpöinen
• hallitusti ilmanvaihdettu
• hyvin suojattu ulkopuoliselta kosteudelta
• mittauksin ja tarkastuksin varmennettu

Toimivuus edellyttää kuitenkin, että koko järjestelmä suunnitellaan ja toteutetaan oikein.

Erityisen tärkeitä ovat:

• rakenteiden oikea kerrosjärjestys
• ilmansulun jatkuvuus
• liittymien ja läpivientien tiiviys
• ulkoverhousten ja vesikatteiden tuuletus
• sade- ja sulamisvesien hallinta
• rakennusaikainen sääsuojaus
• riittävät kuivumisajat
• betonirakenteiden kosteusmittaukset
• ilmanvaihdon toiminta
• rakennuksen hallitut painesuhteet
• huolto ja kunnossapito

Moderni kerroksellinen rakenne voi toimia erittäin luotettavasti, mutta sen virheensietokyky voi olla vanhaa massiivirakennetta pienempi. Yhdenkin olennaisen kerroksen katkos tai väärä sijainti voi aiheuttaa paikallisen kosteusongelman.

Kosteuden pääsyn estäminen ja kuivuminen tarvitaan molemmat

Väite ”kosteus ei ole ongelma, jos rakenne pystyy kuivumaan” on liian yksinkertainen.

Kosteus voi vaurioittaa materiaalia jo ennen kuin rakenne ehtii kuivua. Lisäksi toistuva tai pitkäaikainen kosteusrasitus voi ylläpitää mikrobikasvulle ja kemiallisille vaurioille otollisia olosuhteita.

Kosteusteknisesti turvallisen rakenteen pitää:

1. rajoittaa ulkopuolisen ja sisäpuolisen kosteuden pääsyä rakenteeseen
2. johtaa vuoto- ja kondenssivesi turvallisesti pois
3. kestää tavanomaiset lyhytaikaiset kosteusrasitukset
4. pystyä kuivumaan riittävän nopeasti
5. säilyttää toimintansa myös kohtuullisista toteutus- ja käyttöpoikkeamista huolimatta

Paras rakenne ei siis ole mahdollisimman avoin tai mahdollisimman tiivis. Sen täytyy olla tarkoituksenmukaisesti tiivis kosteuden tulosuunnassa ja riittävän kuivumiskykyinen mahdollisten poikkeustilanteiden varalta.

Miten vanhan rakennuksen korjaus pitäisi suunnitella?

Vanhaa rakennusta ei pitäisi korjata pelkästään nykyisiä rakenneratkaisuja kopioimalla. Ensin pitää ymmärtää, miten rakennus on alun perin toiminut ja miten aikaisemmat muutokset ovat vaikuttaneet siihen.

Ennen merkittävää energia- tai peruskorjausta on syytä selvittää:

1. Rakennuksen alkuperäiset rakenteet ja materiaalit.
2. Myöhemmin tehdyt korjaukset ja muutokset.
3. Rakenteiden nykyinen kunto.
4. Rakennuksen kosteuslähteet ja kuivumissuunnat.
5. Ilmanvaihdon toimintaperiaate.
6. Rakennuksen painesuhteet ja korvausilmareitit.
7. Ilmavuodot ja niiden vaikutukset.
8. Maanpintojen, salaojien ja sadevesijärjestelmien toiminta.
9. Vesikaton, julkisivujen ja liittymien kunto.
10. Suunniteltujen muutosten vaikutukset kokonaisuuteen.

Korjaussuunnittelussa yksittäistä rakennusosaa ei voida aina tarkastella erillään muusta rakennuksesta. Esimerkiksi ikkunoiden vaihto voi vaikuttaa ilmanvaihtoon, lisäeristys rakenteiden lämpötiloihin ja koneellinen ilmanvaihto rakennuksen painesuhteisiin.

Yhteenveto

Osa vanhoista rakennuksista kesti kosteutta hyvin, koska niiden rakenteet olivat yksinkertaisia, massiivisia ja useaan suuntaan kuivuvia. Hygroskooppiset materiaalit tasasivat lyhytaikaisia kosteusvaihteluita, ja vähäinen kosteudentuotto sekä runsas ilman vaihtuminen saattoivat pitää olosuhteet kuivina.

Vanhojen rakennusten epätiiviys ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen etu. Se aiheutti lämpöhäviöitä ja vetoa sekä saattoi kuljettaa kosteutta ja epäpuhtauksia rakenteiden läpi.

Myöskään vanhat materiaalit eivät kestä jatkuvaa kastumista. Hirsi, tiili ja kalkkilaasti voivat vaurioitua, jos kosteusrasitus ylittää rakenteen kuivumiskyvyn riittävän pitkään.

Nykyiset rakennukset voivat olla kosteusteknisesti erittäin turvallisia, mutta niiden toiminta riippuu tarkemmin suunnitelluista materiaalikerroksista, liittymistä, ilmatiiveydestä, ilmanvaihdosta ja kosteudenhallinnasta.

Keskeinen ero ei ole vanhan ja uuden rakennuksen välillä. Ratkaisevaa on, kuinka paljon kosteutta rakenteeseen pääsee, kuinka herkästi materiaalit vaurioituvat ja pystyykö rakenne kuivumaan riittävän nopeasti.

Usein kysytyt kysymykset

Hengittääkö vanha talo seinien kautta?

Ei siinä merkityksessä, että seinät huolehtisivat ilmanvaihdosta. Materiaalien läpi voi siirtyä vesihöyryä diffuusiona, ja hygroskooppiset materiaalit voivat tasata kosteutta. Varsinainen ilmanvaihto tapahtuu ilmanvaihtoreittien ja epätiiviissä rakennuksessa myös hallitsemattomien ilmavuotojen kautta.

Kannattaako vanha talo jättää tiivistämättä?

Ei yleisenä sääntönä. Hallitsemattomat ilmavuodot aiheuttavat lämpöhäviöitä ja voivat kuljettaa kosteutta sekä epäpuhtauksia. Tiivistäminen pitää kuitenkin suunnitella yhdessä ilmanvaihdon ja rakenteiden kosteusteknisen toiminnan kanssa.

Ovatko luonnonmateriaalit kosteusteknisesti turvallisempia?

Eivät automaattisesti. Monet luonnonmateriaalit tasaavat kosteutta hyvin ja pystyvät kuivumaan tehokkaasti, mutta nekin voivat homehtua, lahota tai menettää ominaisuuksiaan pitkäaikaisen kosteusrasituksen seurauksena.

Miksi vanha talo alkaa joskus haista remontin jälkeen?

Korjaus voi muuttaa ilmavirtoja, painesuhteita, lämpötiloja tai rakenteiden kuivumista. Tällöin aikaisemmin rakenteisiin jääneet epäpuhtaudet voivat kulkeutua sisäilmaan tai aiemmin toiminut rakenne voi alkaa kerätä kosteutta. Syy pitää selvittää tutkimuksilla, eikä hajun perusteella voida yksin päätellä vaurion sijaintia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Miksi Suomessa siirryttiin riskirakenteisiin 1960–1980-luvuilla?

Miten kaupungistuminen, teollinen rakentaminen, uudet materiaalit ja energiatehokkuustavoitteet vaikuttivat riskirakenteiden yleistymiseen.

Miksi ilmanvuodot ovat rakennuksessa usein suurempi riski kuin pelkkä kosteuden diffuusio?

Miten ilmavirtaukset kuljettavat kosteutta rakenteisiin ja miksi ilmansulun jatkuvuus on tärkeä.

Miksi uusi rakennus voi kärsiä kosteusongelmista?

Rakennuskosteuden, työnaikaisen kastumisen, kuivumisaikojen ja liian aikaisen rakenteiden sulkemisen vaikutukset.

Miksi ilmanvaihto vaikuttaa rakennuksen kosteustekniseen toimintaan?

Ilmanvaihdon, sisäilman kosteuden ja rakennuksen painesuhteiden vaikutukset rakenteisiin.

Aiheeseen liittyvät ORDOL-palvelut

Tutkimukset ja kartoituspalvelut

Vanhojen rakenteiden kosteustekninen arviointi, kosteusmittaukset, rakenneavaukset ja vaurioiden selvittäminen.

Rakennuttajakonsultointi

Korjaushankkeen tutkimusten, suunnittelun, kilpailutuksen ja laadunvarmistuksen kokonaisvaltainen ohjaaminen.

Rakennustöiden valvonta

Korjaustöiden työvaiheiden, suunnitelmien mukaisuuden ja kosteusteknisten yksityiskohtien valvonta.

ORDOL alueellasi

ORDOL Tampere

Rakennusalan asiantuntijapalvelut Tampereella ja Pirkanmaalla.

ORDOL Lahti

Rakennusalan asiantuntijapalvelut Lahdessa ja Päijät-Hämeessä.

ORDOL Helsinki

Rakennusalan asiantuntijapalvelut Helsingissä ja Uudellamaalla.

Lähteet ja lisätietoa

Ympäristöministeriö: Rakennusten kosteustekninen toimivuus

Ohje käsittelee rakennusten kosteusteknisiä periaatteita sekä korjaus- ja muutostöissä huomioitavia vaatimuksia.

Finlex: Ympäristöministeriön asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta 782/2017

Rakennuksen kosteusteknistä suunnittelua, rakentamista sekä korjaus- ja muutostöitä koskevat olennaiset vaatimukset.

Museovirasto: Korjauskortit

Vanhojen rakennusten ominaispiirteitä ja säilyttävää korjaamista käsittelevät ohjeet.

Korjaustaito: Rakennuksen historian selvittäminen pintaa syvemmältä

Rakenteiden historian, aikaisempien muutosten ja rakennusfysikaalisen toiminnan selvittäminen korjaushankkeen lähtötiedoiksi.

‍